Vauhtia!

Harvinaislaatuista kuvamateriaalia Remun harjoituksista. Yleensä nauhalle tarttuu vain kisoja...



Lauantaina Remu jatkaa hyvien tulosten jahtaamista Takkujen kisoissa kolmen startin verran. Andylle on ilmoitettu kaksi starttia, mutta sen osallistuminen jää nähtäväksi. Tiistaina venähtänyt oikea etutassu aiheutti vielä tänäkin aamuna pientä ontumista.

Metallia

Ensikosketus metalliin on nyt tapahtunut. Salmen oppien mukaisesti otekohtaa on pehmennetty kankaalla, mutta silti Andy katsoi kapulaa kaksi kertaa ennenkuin otti sen varovasti suuhunsa. Ensin tarjosin sille metskun suoraan suuhun, lopulta laitoin sen lattialle hae-käskyllä, ja Andy nosti sen kiltisti käteeni.

Elämää suurempi tapahtuma - pakkohan tämä on jakaa kaikkien kanssa! Valitettavasti tästä megatapahtumasta ei ole kuvatallennetta, joten laitetaan tähän Andy tuulitukka -poseeraus TamSKin tallin vieressä olevalta lumitöppäreeltä:

Kävimme tallilla tarkoituksena korjata puomin kontaktia, mutta alkulämmittelyssä pojat riehuivat keskenään niin railakkaasti, että Andyn etutassu venähti. Puomi jäi siis tekemättä, ja Andy on nyt ollut pari päivää kevennetyllä lenkkiohjelmalla.

Mistä lie johtuukin, niin meillä se on aina Andy, joka teloo itsensä. Joko se on kovan onnen soturi, tai sitten sen liikkuminen on sen verran kömpelömpää kuin Remulla, että loukkaantumisriski on suurempi.

Onneksi nyt näyttää jo paremmalta. Ehkä Andy lauantaina pääsee sittenkin mukaan Takkujen kisoihin.

Melkein nolla

Suvi ja Andy kisasivat tänään SDP:llä TamSKin kisoissa. Minä sain kunnian toimia koirakon huoltajana, mutta siihen vaadittiin ehdotonta tottelevaisuutta ennen ratoja. Tein työtä käskettyä enkä onnistunut häiritsemään koirakon ratoja - ainakaan pahemmin.

Agiradalla Andyllä oli hyvä meno päällä, mutta TAAS (!!!!!!) se loikkasi puomin kontaktin törkeästi. Loppusuoran putkelle Suvi vei takaaleikkauksella, jota Andy ei kestänyt vaan juoksi ohi. Lopputuloksena 10 virhepistettä ja 1,37 sekuntia yliaikaa. Ohjaajaa harmitti radan jälkeen vietävästi.

Hyppyrata oli aika kiemurainen, ja ohjaaja mietiskeli vielä ennen rataa, mahtaako muistaa sitä sittenkään. Hyvin muisti, mutta Andy vaan oli vähän jähmeä. Muutama pitkä kaarros tiesi sitä, että parivaljakolle tuli jo toinen yliaikainen hypärinolla.

Ohjaaja jäi haaveilemaan nopeammasta kisakaverista. Hyvä mieli tästä päivästä silti jäi. Suvi on hyvin päässyt jyvälle kolmosten kiemuroista. Helpompaahan se olisi aloittaa kisaaminen ykkösistä kuin kolmosista.

Nollakone!

On se, Petri nimittäin. Ajatelkaa nyt. Ei edes treenaa Mokan kanssa, mutta tuplanolla tuli tänään Janakkalasta.

A-radalta 10 vp, ja tämä olisi ollut se nopein rata. Ohjaajan kommentti: flunssa painoi niin, että olo oli se Haminan kaupunki. Tästä tyhmä virhe ja Mokalle kielto. Hyppäsi myös A:n kontaktin. Miinusta tuli ajassa 5,78.

B-radalta nolla -4.01 ja sijoitus 10.

C-radalta eli hyppyradalta nolla -2,25 ja sijoitus 15.

Yhtä aginollaa vaille on Mokka SM-kisoja ajatellen. Andy samoin, mutta eiköhän tämä vaje ehdi korjaantua ennen kesää.

Ei paluuta

Menin Mustiin & Mirriin ostamaan koirashampoota ja -hoitoainetta. Lähdin metallisen noutokapulan kanssa. Pesin koirat kotona metallin hohde silmissäni.

Tästä ei taida olla paluuta. Andy ei ehkä toimi enää koetilanteissa koskaan, jolloin saamme heittää hyvästit TK2:lle, mutta mikään ei estä meitä tekemästä treeneissä voivoi- tai peräti erikoisvoivoi -liikkeitä.

Viime aikoina olemme treenanneet merkkiä, ohjattua noutoa, tunnaria ja ruutua. Mitä siitä, että avokoe on muutaman viikon päästä. Uusi palo on syttynyt. Jos se ei seuraa, se tekee ohjatun noudon hemmetin hienosti. Jotain hyötyä agilitystäkin -  Andy osaa lukea vartalo-ohjausta ja mennä vasemmalle tai oikealle ohjauksen mukaan.

Toko on ihanaa. Metallikapula kimmeltää toistaiseksi vielä keittiön pöydällä. Mutta takuulla ei kauaa.

Kohtaamisia

Kaksi raivokasta kohtaamista.

Ensimmäinen tapahtuu pyöräilijän kanssa kävelytiellä. On ilta, ja näen pyörän lähestyvän etuvalon jo kaukaa. Andy on valmiiksi tien vasemmassa laidassa, joten siirryin sinne itsekin, lähes penkan puolelle. Pyörä tulee täysillä kohti, vaikka tiellä on tilaa ohittaa useampi metri. Pyörä ohittaa meidät kahden sentin päästä. Suuri suuni ajaa minut vaikeuksiin, kun se livauttaa pyöräilijän perään: "Tartte sentään päälle ajaa."

Silmäkulmastani näen pyöräilijän jarruttavan, hyppäävän pyörän selästä ja lähtevän jalkaisin kohti. Tuleeko se päälle? Sitten alkaa huuto. Olen väärällä puolella tietä. Koira on väärällä puolella tietä. Koiranomistajat ovat kaikista pahimpia. Miksi en ulkoiluta koiraani metsässä, siellä olisi tilaa?

Saan sanottua, ettei mikään oikeuta ajamaan päälle, kävelisinpä vaikka keskellä tietä. Sitten käännän selkäni ja jatkan matkaa. Vähän aikaa pelkään, että mies lähtee peräämme, mutta lopulta hän nousee pyörän selkään ja jatkaa matkaansa. Tajuan, minkälaiset ihmiset kylvävät tienpenkoille myrkkyä.

Toisena iltana olen ohittamassa läheistä leikkipuistoa metsässä kiemurtelevan polun kautta. Noin 6-7 -vuotias tyttö näkee meidät ja lähtee juoksemaan kohti. Luulen hänen kiinnostuneen koirista, mutta hän ei edes vilkaise hihnan päässä pusikkoa nuuskivia koiria. Tyttö pysähtyy eteeni ja yhtäkkiä tönäisee minua molemmin käsin, koko painollaan rinnasta. Horjahdan, otan koirat tiukemmin otteeseeni, ja samassa tyttö hyökkää uudestaan, sanomatta sanaakaan. Huudan, käsken häntä lopettamaan. Tyttö jatkaa tönimistään, kunnes lopulta näytän kädellä leikkipuiston suuntaan ja huudan: "Mene pois!" Tyttö juoksee takaisin liukumäkeen, ja koirat jatkavat pusikon nuuskimista, tuskin edes huomaavat järkytystäni.

Kaupungilla varon vastaantulijoita, vaikkei mukanani ole edes koiria provosoimassa. Eilen töistä lähtiessäni Keskustorilla käveli vastaan mies, joka oli pukeutunut puna-armeijan univormuun. Mies näytti hymyilevän epäilyttävän leveästi, ja otin jo askeleen sivulle kun hän nosti kätensä kohdatessamme. "Rauhaa sisar", mies sanoi, ja jatkoi matkaansa edelleen hymyillen. Jää arvoitukseksi olisiko hän ollut rauhan mies, jos olisin tullut vastaan koirineni.

Näitä hirviöitä on kai pakko vihata.
Onneksi pojat eivät pienestä provosoidu.
Emäntä voisi ottaa niistä mallia...

Viime vuosi sinetöitynä

Lopultakin kaikki vuoden kisojen pisteet on laskettu ja tulokset selvillä. Saldo jäi mukavasti plussan puolelle, molempien karvakuonojen kohdalla. Kehitystä on selvästi tapahtunut, ja varsinkin Remu kiitää nyt uransa huipulla. Toivottavasti noston varaa löytyy vielä!

Remu:
vuoden miniagilitykoira TamSK: 2. sija
vuoden agilitycavalier 3. tila

Andy:
vuoden tokocavalier: voitto!
vuoden tokotulokas TamSK: 6. sija

Andy kisasi niin vähän agilityssä, etten hyvistä tuloksista huolimatta viitsinyt ilmoittaa sitä edes vuoden agilitycavalier-kisaan. Siellä kun mukaan lasketaan kaikki nollat, eli käytännössä eniten kisanneet pärjäävät parhaiten. Siihen nähden Remun kolmas tila on pieni ihme, silläkin oli startteja viime vuonna vain kolmisenkymmentä (Andyllä 18).

On ollut hienoa huomata, mihin kaikkeen cavalierista onkaan. Agilitykoirien joukossa se on kuin Lada Ferrarien parkkipaikalla (Sannaa lainatakseni), tokosta nyt puhumattakaan. Hyvän ohjaajan käsissä cavalier voi silti päästä yllättävän pitkälle, ja senpä vuoksi Andyn tokoura alkaa takuuvarmasti olla siellä ns. paremmalla puolella... Remulle toivon tulevaisuudessa edes kerran onnistunutta suoritusta SM-kisoissa, koirakko olisi sen niin ansainnut. Toki SM-joukkuehopea palkintokaapissa lämmittää mukavasti edelleen.

Ensi vuoden tavoitteiden kanssa täytyy olla varovainen, nuo pirulaiset kun tuppaavat ylittämään kuvitelmani. Jospa kerrankin vaan katseltaisiin, mitä vuosi tuo tullessaan. Nautitaan reeneistä ja kisoista, tuli mitä tuli. Vuodet kuitenkin vierivät nopsaan, eikä Andylläkään kisavuosia liene enää montaa jäljellä.

Hyvää ystävänpäivää!

Vauhtiveikot toivottavat hyvää ystävänpäivää!

Pysytään liikkeessä - kesällä ehtii sitten huilata...

Metsämies viis vee

Siitä on jo viisi vuotta, kun sain tahtoni läpi, ja haimme trikkipennun Helsingistä. Stadin kundi on osoittautunut herkkäsieluiseksi olioksi, joka haluaa nuuhkia hellästi silmäkuoppani vähintään kerran päivässä ja käpertyä syliini kauneusunille.

Agilitykiituri.

Viisivuotiaalla Remulla on agilityn lisäksi toinenkin intohimo - se rakastaa metsää. Vaikka aamulenkkimme on kaikki nämä vuodet ollut yhtä lyhyt ja tylsä korttelinympäri-kierrätys, toiveikkaasti Remu aina jaksaa poiketa metsään vievän polun päähän. Eikö tänäkään aamuna? Oi sitä onnea, kun metsään sitten mennään ja hihna irrotetaan. Polut eivät ole Remua varten, vaan metsässä kuuluu liikkua mättäältä mättäälle, loikkia lohkareiden ja puunjuurien yli, juosta hajujen ja pienriistan perässä täyttä laukkaa. Kun hajut vievät pikkumiehen liian kauas, metsässä kaikuu haukku: "Täällä mä oon, missä te ootte?" Kauaa ei tarvitse huhuilla, kun Remu suunnistaa äänen perusteella taas laumansa luo.

Cavalierinomistajan on syytä olla kiitollinen jokaisesta koiransa terveestä vuodesta. Meillä on ollut onnea tässäkin asiassa. Toivotaan, että terveitä vuosia on luvassa vielä monta!



Näyttelyissäkin on Remun mielestä ihan kivaa,
niistä löytyy aina ihania cavaneitoja.

Tästä se alkaa

Lienee jo korkea aika vaihtaa vanhasta staattisesta nettisivustosta uuteen blogi-aikakauteen. Andyn ja Remun sattumuksia voi seurailla tästä eteenpäin täältä.

Tervetuloa mukaan vauhtiveikkojen maailmaan!

Andy on ansainnut muutaman tokokuvan hienosti päättyneen ensimmäisen kisavuoden jälkeen. Suomen tokocavalier vuosimallia 2012 - Babbler's Hanoi Rocks!

Andy ja Iita, parhaat tokokaverukset. Kuvat on ottanut Suvi Santajärvi, Iitan emäntä.