Vauhtiratoja Hattulassa





Takaboksista ei kuulunut inahdustakaan koko matkan aikana.

Kesäkausi korkattu, nimittäin ensimmäiset ulkokisat tänä keväänä. Karavaani kulki tällä kertaa Hattulaan, jossa ei olla ennen käytykään. Autoon pakattiin kaikki kolme karvaista, eli Dave pääsi mukaan ensimmäisiin agilitykisoihinsa. Omalla pihalla huomattu pieni ääniherkkyys vähän arvelutti, mutta agilitykentän laidalla Dave oli kuin kotonaan - taitaa olla äidinmaidosta imetty jo tämä tuntuma...

 

Radat olivat Allan Mattssonin käsialaa, ja kuin tehty meidän pojille. Kiemuraa toisen perään, mikä tiesi suurta hylkäysten määrää. Pojat olivatkin parhaimmillaan heti ensimmäisellä agiradalla, molemmat pinkoivat yli 4 m/s, ja Remu päätyi kakkospallille puhtaalla suorituksella. Andylle tuomari arpoi vitosen puomin alastulosta, ja saman kohtalon taisi kokea suurin osa koirista. Ilman tätä tuomiota Andy olisi ollut kolmas ja pokannut sertin, mutta kun ei niin ei, taaskaan...

Toinen rata sopi pojille vielä ensimmäistäkin paremmin, mutta pieleen meni. Molemmille hylkäykset todella erikoisista virheistä, harhautumisesta väärälle esteelle. Sitä ennen plakkarissa oli jo vitoset puomin kontakteista, jotka todella hypättiin tällä kierroksella, joten hylly ei sikäli harmittanut.

Hyppyradalle starttasi enää Remu, Andy kun ei jaksa kolmea rataa täydellä sykkeellä. Remukaan ei ollut enää parhaimmillaan, mutta juoksi silti puhtaan nollan ja taas yli neljän etenemällä.

 

Dave keskittyi ihastuttamaan ihmisiä ja haikailemaan jokaisen vastaantulleen koiran perään. Remun hyppyradan se katseli tarkasti sylistäni, toivottavasti jotain oppia jäi myös takaraivoon.

Kisat takana, palkintojenjakoa odotellessa.





Pienin askelin

Pienin askelin laumamme hitsautuu yhteen. Uusi laumanjäsen on heilauttanut tasapainoa ja ehkä myös erään herkän sielun elämää. Viime viikkojen elämänkoulu on silti selvästi tehnyt hyvää hänen kuninkaalliselle korkeudelleen Remulle, joka on joutunut hakemaan paikkaansa uudestaan ja vähän terästäytymään.

Remun ryhtiliike näkyy esimerkiksi siinä, miten Dave nykyään lähestyy hänen kuninkaallista korkeuttaan. Suora hyökkäys ei käy päinsä (niinkuin Andyn kanssa), vaan mieluiten nuollaan ensin suupieliä ja varovasti läimäistään tassulla selkään. Jos tassunisku on liian kova tai Dave muuten innostuu liikaa, Remu lähettää pikkuriiviön hyvin nopeasti tiehensä. Kaikki liian rajut lähestymisyritykset torpataan, mutta jos on rauhassa ja nätisti, vieressä saa kyllä olla.Yöllä Dave on jopa tavattu Remun vierestä nukkumasta sulassa sovussa!

Vaikka Andy on selvästi Daven sielunkumppani, lenkillä Dave vapaana ollessaan seuraa Remua. Ilmeisesti Remun harkittu välinpitämättömyys nostaa sen arvoa pennun silmissä. Ehkä metsästyskoira myös tunnistaa toisen metsämiehen, kuka tietää? Andyn kanssa sitten leikitäään ja riehutaan. Kas näin:

Pennun sosiaalistaminen on aloitettu tarmokkaasti. Ovet ovat käyneet kotona tiheästi, kun ei-cavalieria ovat tulleet ihmettelemään niin ihmiset kuin tutut koiratkin. Dave on myös osallistunut ensimmäiseen kooikkeri-tapaamiseensa, jossa oli kaksi muutakin 9-viikkoista pentua - velipoika Ego ja tuore tuttavuus Mimmi.

Kukkuu!

Kohta kolmen viikon kokemuksella voin kertoa uteliaille, että Dave on kovan luokan tekijä: nimittäin kova riehumaan, kova haukkumaan ja kova puremaan.Hyvää agilityainesta siis!

Salmen toko-opissa

Eilen suunnistettiin Andyn kanssa Jyväskylään Salme Mujusen yksityistokotunnille. Matkakavereina olivat Elina, Nico ja Vili - kiitos seurasta!

Andy esitti parastaan, vaikka keli oli haasteellinen. Raviradalla kävi hirmuinen tuuli, joka yleensä siivittää Andyn sellaiseen hurmostilaan, että se vapaaksi päästyään hukkaa välittömästi korvansa ja lähtee vaan jahtaamaan kaikkea lentävää. Saalisvietissä löytyy siis...

Andylle riitti kuitenkin yksi kierros kentän ympäri, ja se saatiin suoritettua ennen koulutusta. Salmella oli uusi kamera, ja toiveen mukaisesti käytimme ensin vartin koirien kuvaamiseen Salmen kirjaprojekteja varten.

Tunnin koulutussessio ei tuntunut pitkältä, ja Andykin jaksoi keskittyä hyvin. Seuraaminen onnistui nappiin, ja kelpaisi sellaisenaan kuulemma ylempiinkin luokkiin (mitenkäs me tästä viimeksi saimmekaan kokeessa pyöreän nollan?)! Pientä viilausta omien käsien käyttöön, varsinkin oikea heiluu kävellessä ihan liikaa, ja hyvä tulee. Siis jos Andy päättää seurata.

Liikkeestä maahanmeno oli myös hyvä, siitä ei löytynyt korjattavaa. Samoin hyppy ja nouto onnistuivat hyvin, tosin kapulaa Andyllä on paha tapa pureskella, ja tähän saimme erilaisia kotiläksyjä. Myös ohuempaa kapulaa voisi kuulemma kokeilla. Kaukot olivat superia, kympin arvoiset!

Liikkeestä seisominen oli tuulisissa olosuhteissa Andylle liian haastavaa, se ei pysähtynyt riittävän nopeasti ja kääntyi poikittain kun kävelin sen taakse. Tämä onkin todella häiriöherkkä liike, lisää harjoitusta tarvitaan ennen parin viikon päästä olevaa koetta.

Varsinainen murheenkryynimme on luoksetulon pysäytys, jonka Andy osaa mainiosti. Se kuitenkin paineistuu pysäytyksestä, ja arpoo aina ennen liikettä, onko kyseessä suora luoksetulo vai pysäytys. Tällä kertaa se päätteli matkan pituudesta ja merkiksi asetetusta tötsästä, että pysäytys on tulossa, ja lähti hiipimään. Saimme kotiläksyksi merkkiin siedättämistä, paljon iloisia suoria luoksetuloja (muitahan emme teekään) ja harkittavaksi pysäytyskäskyn vaihtamista. Myös äänensävy on pysäytyksessä Andylle tärkeä, ilmeisesti olen karjaissut sen niin pelottavasti, että kiltti tokokoirani on saanut tästä sieluunsa haavan ja paineistunut (Salmen tulkinta). Käskyn pitäisi siis tulla iloisella äänellä, niin kuin kaikkien käskyjen Andyn kanssa.

Koetilanteessa Andyä pitäisi innostaa liikkeiden välissä niin paljon, kuin tuomari vaan sietää. Tuomarinkin rajoja pitää ja saa kuulemma koetella, kyllä sieltä sitten kuuluu, että vähempikin riittää... Tätä täytyy mielikuvaharjoitella ennen koetta, muuten olen taas jähmeä ja totinen kuin suolapatsas, ja Andy-parka menee lukkoon. Toko on Andyn mielestä mahdottoman kivaa, ja niin sen pitää olla myös kokeessa.

Kaiken kaikkiaan Salmen arvio Andyn työskentelystä oli erittäin positiivinen. Kaikki mahdollisuudet avoimen luokan ykköstulokseen ovat olemassa, ja koiralla on hyvät valmiudet siirtyä myös ylempiin luokkiin.

Tokoilumme sai taas lisäpotkua. Andy on niin ihana, silloin kun se on ihana. ♥

 

Sopeutumista

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet sopeutuessa. Kaikilla on ollut omat haasteensa: meillä ihmisillä on ollut sopeutumista kaikkea purevaan ikiliikkujaan, joka murisee ja ärisee mennen tullen ja pitää hyvin itsetietoisesti ääntä itsestään. Andyllä on ollut rankinta, kun se laumanjohtajana yrittää vahtia pentua, pitää sen yli-intoilua sopivalla tasolla ja leikittää sitä ilman, että itse menettää arvokkuuttaan.

Eikä ole Remukaan päässyt helpolla. Aluksi se vältteli Davea kaikin keinoin, kunnes yhtenä päivänä tajusi, että pennulle voi myös murista. Sen jälkeen Remu ei ole väistänyt Davea, mutta ei myöskään ole hirveän innostunut pennun leikkiyrityksistä.

Davellakin on ollut sopeutumista laumaan, jossa ei ole yhtään kissamaista koiraa, ainoastaan kaksi rauhallista cavalieria ja aikuisten lisäksi pari teiniä, jotka onneksi leikittävät sitä ajoittain. Mieluiten Dave viettää aikaansa pihalla, jossa on paljon mielenkiintoista seurattavaa ja sammalta ja risuja jyrsittäväksi. Viime päivinä kukkapenkistä on alkanut nousta mielenkiintoisia silmuja tuhottavaksi, ja iso kivikin on paljastunut lumen alta kiipeiltäväksi. Dave osaa jo pyytää pihalle, mutta ei toki tarpeilleen, pihalla nyt vaan on niin kivaa.

Ensimmäinen yhteiskuva.

Dave on osoittautunut paitsi hirmuiseksi riiviöksi, myös nopeaksi oppijaksi. Pienet temput se oppii kerrasta tai kahdesta, ja myös muistaa oppimansa seuraavana päivänä. Hienosti se osaa jo istua käskystä ja odottaa hetken, maahanmenokin sujuu avustettuna, samoin luoksetulo. Eiköhän tästä vielä hyvä tule...


"Jaa tulee vai. Enpä olis tuosta niin varma", tuumaa Andy.

Pentupainit

Sunnuntai-iltana Tampereella asuvat kolme superpentua Aia, Ego ja Dave tapasivat viikon erossaolon jälkeen. Menoa ja meteliä riitti, Andyn piti vähän komentaa ja Remu oli ihmeissään.

Pennut jaksoivat hämmästyttävän pitkään. Dave sammui ensimmäisenä, katosi ja löytyi takkahuoneen nojatuolin alta nukkumasta. Saikohan jo tarpeeksi sisaruksistaan? Mutta sitä ennen ehti tapahtua yhtä ja toista...

Andyn mielestä meno yltyi välillä liian rajuksi, ja pentuja piti komentaa.

Remu oli sisällä yllättävän kiinnostunut pennuista, mutta ulkona se kipusi suosiolla vakipaikalleen tarkkailemaan tilannetta.

Lapsenvahti vai vakavasti otettava laumanjohtaja?

Egolla on asiaa.

Ego rökittää Davea antaumuksella, Aia on pienimpänä jäänyt kasan alle.

Hurjat chirpyläiset superpennut vauhdissa.

Äijä on peto

Äijäpedin on vallannut pieni mies, joka ei pidä itsestään turhaa ääntä. Neljän tunnin välein se nimittäin kipittää keittiöön ja aloittaa hirmuisen mekkalan - N Ä L K Ä !!!!! Mekkalan hiljentää vain nenän eteen aseteltu ruokakuppi, jossa on riittävästi ruokaa.

Pikkuäijä osaa siis puhua koiraa. Se lopettaa Andyn kiusaamisen pienestäkin murahduksesta ja vaihtaa kohdetta. Se ajaa takaa Remua, koska luulee pakoonpyrkimistä leikiksi, kuka nyt muuten pinkoisi edellä karkuun.

Hauskin pikkuäijä on silloin, kun kesken touhuamisen väsyttää niin hirmuisesti, että melkein nukahtaa. Silloin on taas syytä pitää mekkalaa ja lopulta juosta täyttä laukkaa takaisin äijäpetiin takkahuoneeseen, joka on paras paikka nukkua.

Yhtenä päivänä luulin hukanneeni sen, vaikka ei meillä nyt niin iso talo ole. Etsin kaikkialta, ja lopulta löysin sen yksin takkahuoneen äijäpedistä nukkumasta. Dave on petinsä valinnut, muut väistykööt tai nielkööt karvaan kalkin. Pedistä on käyty kinaa aina siitä asti, kun kannoin sen M&M:stä kotiin. Jos Remu ehtii sinne ensin, Andy menee muualle. Jos Andy ehtii petiin ensin, Remu etsii toisen paikan. Minusta petiin mahtuisi hyvin kaksikin koiraa. Pikkuäijä on kanssani samaa mieltä.

Oho, Dave pääsi yllättämään Andyn kesken unien.

 

Hän on täällä tänään

Täältä tullaan, elämä! (kuva Ritva Koivuranta)

"Hän mahtuu joka raosta
Hän ehtii joka paikkaan
Kun käännät hänelle selkäsi
Hän seisoo edessäsi

Hän on täällä tänään

Hän tarttuu magneettinauhalle
Ja painomusteeseen.
Hän hymyilee valokuvissa
Ja ui radioaalloilla
Hän soittaa meille sähkökitaraa
Ja taputtaa itselleen
Hän puhuu kun me puhumme
Ja valvoo kun me nukumme

Hän on täällä tänään."

Vaikka sanat ovat Tuomari Nurmion, pojasta tuli Dave "Isoloikka" Tamminen.
Tervetuloa Dave rokkipoikien joukkoon!

Ensitapaaminen.

Lopulta uni voitti.

Palkkapäivä

Kuva: Kati Holm

Tänään kävin niittämässä satoa viime vuoden työstä. Seitsemästä tokokokeesta oli tuloksena koulutustunnus TK1 sekä kaksi 3-palkintoa avoimesta luokasta. Tämä riitti yhden pisteen erolla vuoden tokocavalierin titteliin. Ja sehän on tuuletuksen paikka!

Tuloslistaa lukiessani vähän jäi harmittamaan se, että kilpailuun osallistui vain vaivaiset kolme cavalieria. Se kyllä taas lämmittää, että vaikka kaikki seitsemän tokokokeisiin osallistunutta cavalieria olisi osallistunut myös yhdistyksen kilpailuun, Andy olisi tuloksillaan voittanut silti. Tokoilevia cavaliereja saati sitten kilpailevia tokocavaliereja on Suomessa vähän, ja vuoden tokocavalierkin valittiin nyt vasta ensimmäisen kerran. Toivottavasti Andy innostaa omalta osaltaan muita lieroja hienon harrastuksen pariin.

Cavaliertokoilu on omalla tavallaan haasteellisempaa kuin perinteisen palvelus- tai muun työkoiran kouluttaminen. Huumoria pitää olla, ja eduksi on, jos ei pelkää nolata itseään taitavien tokoilijoiden edessä. Koskaan kun ei voi tietää, mitä cavalierin päähän pälkähtää, vaikka se osaisi tarvittavat temput kotona kuin vettä vaan...

 

Neljä nollaa Lagun kisoista

Petri ja pojat kävivät viikonloppuna paitsi katsomassa uutta pentua, myös kisaamassa Seinäjoella. Lagun kisat osuivat sopivasti kotimatkan varrelle.

Kevättä kohti tulosvarmuus ja -tahti vain kiihtyvät. Tuliaisina neljä nollaa, ja taas yksi palkintopallisijoitus. Andyn menossa on tosiaan uutta intoa, harmi tuo puomin lipsahdus A-radalla - luuliko sitä keinuksi vai liukastuiko, mene ja tiedä, mutta monta sekuntia siinä valui hukkaan.

Andylle siis tuplanolla sijoituksin 6 ja 8, Remulle samoin tupla sijoituksin 3 ja 7.



Kiitos Outille ratojen taltioinnista!

Sitä saa mitä tilaa

Tilauksessa vauhtipentu täpäköistä, terveistä ja vauhdikkaista vanhemmista. Rodulla ei niin väliä, kunhan tulokas ei ole bortsu, terrieri tai muuten hirvittävän epäsosiaalinen tyyppi.

Tähän on tultu: tilaus toimitetaan viikon päästä. Chirpy Superhero alias pikkuinen ja pippurinen piraattipoika Jack Sparrow, rotu kooikerhondje, vanhemmat Olli ja Thelma.

Veikkaan, että vauhtia ei tule puuttuman... Jatkoa seuraa!