Vuoden viimeiset

Lahdessa piti olla Salme Mujunen, joten sinne siis, varsinkin kun reissun pystyi hyvin yhdistämään äidin luona vierailuun Mikkelissä. Lopulta ilmoittautujia tuli niin paljon, että tuomareita haalittiin lisää, eikä mineille osunut Salme Mujusta. Eka starttikin alkoi jo kello 8 aamulla, joten herätys oli Mikkelissä ennen viittä. Vähän jäi visiitti lyhyeksi...

Ensimmäisellä agiradalla Remun puomi oli täpärääkin täpärämpi, ja Allan Mattson tuomitsi sen virheeksi. Muuten meno oli sujuvaa, ja etenemäkin mukavat reilu 4 m/s.

Toisella agiradalla alku epäonnistui, mutta tietysti tällä radalla Remu teki hienon juoksupuomin. Vauhti tuntui ohjaajasta parhaimmalta, mutta hylkäyksen vuoksi siitä ei saatu mustaa valkoiselle.

Viimeisenä oli hyppyrata, joka sujui taas remumaisen varmasti. Vauhti oli edelleen yli neljän, joten hyvässä kunnossa näyttäisi Remu olevan. Harvempi kisa- ja treenitahti tuntuu sopivan sille hyvin. Eihän näillä vauhdeilla paljon juhlita, kun kärkii menee nykyään jo viiden etenemillä, mutta tähän on nyt tyytyminen.

A-rata, 5 virhepistettä.

B-rata, HYL.

 C-rata, hyppynolla.

Hyvää joulua!

Lorvikatarri

Saanko luvan?

Tie vei tänään Janakkalaan, koska lähempääkään ei löytynyt ykkösten hyppyrataa. Kannatti ajella tunti, tuloksena oli Davelle komea nollavoitto ja ensimmäinen luva (luokanvaihtoon oikeuttava nollatulos). Kolmas mieltä erityisesti lämmittänyt asia löytyi tuloslistalta: etenemä oli 4,8, eikä Dave edes tykittänyt täysillä. Varaa on vielä kiristää reilusti. Käännökset olivat davemaisen tiukkoja, mutta esimerkiksi pussin jälkeen koira oli hetken vähän eksyksissä. Ohjaaja oli myös monessa kohtaa myöhässä. Enhän minä sitä muuten ehkä huomaisi, mutta aina silloin Dave alkaa kysellä ja haukkua: minne minne?

Videon kuvasi ehkä joku 4-vuotias (kolmaskaan koira ei ole opettanut mulle miten videokameraa voi pitää paikoillaan, vaikka kohde liikkuu):

Hienoa oli nähdä, miten täpinöissään Dave halusi radalle. Agility on sille ykkösjuttu!

Sairaslomalla

Andyn lonkista löytyy nivelrikkoa, joka on nyt oireillut välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun Andy alkoi jokunen viikko sitten ontua, teimme samantien yhden ison päätöksen: Andyn agilityt on liidelty. Pappa saa jäädä eläkkeelle, eikä sitä kaiveta naftaliinista edes rotumestaruuksia varten.

Kuvissa Andyn lonkat ovat varsin pahan näköiset, joten täytyy ihmetellä miten hyvin on pärjätty tähän asti. Muutama vuosi on nyt menty nivelvalmisteella, jonka niveliä voitelevasta vaikutuksesta on selvästi ollut hyötyä. Hyvä lihaskunto on myös pitänyt Andyn liikkeellä: sillä on lonkkadysplasian lisäksi jo nuorena todettu kinnernivelen yliojentumista, joka näkyy selvästi rauhallisessa kävelyssä. Ravissa yliojentumista ei tapahdu.

Andyä ei varmaan koskaan olisi pitänyt agilityn saloihin tutustuttaa, mutta lonkkavika selvisi vasta 7-vuotiaana. Nykyään olisimme paljon valveutuneempia, rankka laji vaatii nimittäin terveen kropan. Remu tuli aikanaan jo kuvattua ja tutkittua kyynäriä, selkää ja lonkkia (ja aivoja) myöten. Rakenteeltaan se sopiikin lajiin paremmin. Onneksi innostuimme lajista vasta Andyn täytettyä vuoden, joten ainakaan liian aikaisin sen kanssa ei ole aloitettu. Myös treenimäärät ovat olleet todella vähäisiä, lähinnä kerta viikkoon. Myös Daven kanssa on toimittu varovasti pennusta lähtien, eihän lupaavaa koiraa tietenkään haluta rikkoa. Kaksivuotiaana Dave on tarkoitus kuvauttaa, mikä kyllä jännittää, löytyyhän samasta pentueesta niin A-, B- kuin C-lonkkiakin...

Lonkkatuomiosta huolimatta Andyn agilityura ei kaduta, ei niinkään saavutusten, vaan lähinnä Andyn itsensä vuoksi. Se löysi vuosikkaana lajin, johon se on saanut purkaa suurimmat höyrynsä ja jota se on rakastanut alusta asti. Energiselle ja luonteeltaan jopa vähän ylivilkkaalle koiralle oli tärkeää löytää jotain muuta tekemistä kuin pahantekeminen... Ja Andyn kanssa on tosiaan touhuttu, kisattu ja treenattu, monessakin eri lajissa. Puuha-Andy on ollut hyvin onnellinen, ja rauhoittunut kotona tyytyväisenä sohvannurkkaan lepäilemään.

Andy Onnellinen.

Toisaalta nyt vähän hirvittää, miten saamme hyvän lihaskunnon ylläpidettyä, kun Andyn elämä koostuu lähinnä hihnalenkkeilystä ja sohvalla makoilusta. Rally-tokoa mainostetaan hyvänä jäähdyttelylajina agilitykoirille, mutta kyllä siinäkin koiran takapää joutuu koville peruutuksissa ja vasemmalle käännöksissä. Ehkä pidämme taukoa nämä pahimmat syyskosteat ja mietimme jatkoa myöhemmin. Sillä välin voisi käydä tutustumassa vaikka paikalliseen koirakylpylään.

Mediykkönen

Nyt se on virallista - Dave on mediksi mitattu ja ensimmäisen kisansa kisannut. Tämä historiallinen tapahtuma näki päivänvalonsa TamSKin tuttuakin tutummassa harjoituspaikassa Tallilla 11.11.2014. Itse mittaus veti Daven jäykäksi ja selän köyryyn, mutta siitä huolimatta tulos oli selvä medi.

Hyppyrata oli Johanna Nybergin käsialaa, ja erikoisin hyppyrata mitä koskaan olen nähnyt. Radalla oli nimittäin 18 tavallista hyppyestettä ja kepit. Ei putkea, ei pituutta, ei muuria, ei rengasta, ei pussia... Tunnelma vähän lässähti, olisi nimittäin ollut kiva nähdä, miten Dave suoriutuu kisaradalla erinäisistä esteitä. Hypätähän se kyllä osaa.

Dave on hyvähermoinen pikku otus, se nähtiin taas kerran. Mittaushässäkästä ja pitkästä odottelusta ei näkynyt merkkejä, kun Dave halusi radalle jo rataantutustumisen aikana. Lähdössä se pysyi hienosti ja ratakin sujui mallikkaasti aina esteelle numero 12, jossa ohjaaja veti koiran esteen ohi. Askelmerkit olivat haussa vielä seuraavallakin esteellä, mutta loppurata meni taas hyvin. Pujottelukin suoritettiin virheittä, joskaan ei sellaisella vauhdilla mihin Dave parhaimmillaan pystyy.

Oli kiva nähdä, että kisatilanteessakin Dave toimii hyvin. Kunhan kontaktit saadaan kuntoon puomilla ja A:lla, kisoja on luvassa enemmän. Nyt lähimaastossa ei hyppyratoja ole ennen kesää, ellei sitten lähdetä Janakkalaan asti sellaisen perässä.

On me treenattu

Koska kisojakaan ei nyt ole, on sitten treenattu. Daven kanssa on käyty alkeistokokurssia, koska halusin palata alkeisiin ja tehdä pohjatyöt kunnolla. Se on niin nopea oppimaan, että treenaminen on pelkkää iloa! Kuuden tunnin kurssista on nyt viisi takana, ja olen onnistunut tavoitteissani: namit ovat nyt lähinnä taskussa, eivät kädessä, ja olen saanut liikkeisiin nopeutta ja tarkkuutta. Seuraaminenkin on alkanut sujua, kun lakkaan varmistelemasta katseellani ja liike suuntaa enemmän eteenpäin.

Alkeistokon jälkeen tekisi jo mieli siirtyä taas rally-tokon pariin. Toivottavasti Davelle löytyisi sopiva kurssi, jotta pääsisimme korkkaamaan avoimen luokan pikapuoliin!

Andyn kanssa päätin palata takaisin haukkumattomuustreeneihin. Haukku on taas ylittänyt kaikki järkevät mittasuhteet, eli jotain pitää tehdä, jos haluamme kisata voittajassa. Koska Andy haukkuu lähinnä komentamalla "anna jo ne namit", päätin yrittää edetä luopumistaktiikalla. Namia voi saada, kun siitä luopuu, ja suostuu siitä huolimatta tekemään töitä. Namit eivät enää tule taskusta ja kädestä, vaan kiposta. Hirveän vaikeaa Andylle, mutta pikkuhiljaa homma alkaa jo toimia kotipihassa. Tosin sen pinna on vielä hyvin lyhyt, eli palkalle on päästävä suht usein, muuten riemu repeää... Odotan mielenkiinnolla miten tämä projekti etenee.

Dave kävi tällä viikolla Jaakko Suoknuutin yksärillä. Palautteen mukaan Davella riittää nopeutta ja ohjaajalla jalkaa, kunhan ohjaaja vaan olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ja se perinteinen: nopean koiran ohjaaminen ei ole helppoa! Siitä olemme Jaakon kanssa yhtä mieltä, että Petri ei oikein osaa valssata. Tämän totesin jo 20 vuotta sitten häissämme. :)

Mitalijahdissa

Eilisen päivän vietin Loimaalla rally-tokon mitalijahdissa. Andyllä puuttui avoimen luokan koulutustunnuksesta yksi hyväksytty tulos, Davella samoin alokasluokasta. Loimaalle asti piti lähteä, koska kaikki kolme tulosta eivät saa olla samalta tuomarilta, ja Tampereen seudun kisoissa meille on aina sattunut tuomariksi Pia Heikkinen.

Lisäjännitystä toi se, että sairastin koko viikon angiinaa sängynpohjalla. Onneksi keskiviikkoiltana aloitettu antibioottikuuri alkoi tehota perjantaina sen verran, että pysyin tolpillani. Kävely on myös tulehtuneen kantapään takia yhtä tuskaa, joten toivoin ettei kisoissa tarvitsisi juosta. (Totta kai molemmilla radoilla oli juoksupätkät, joita ei oikein voi juoksuksi kutsua...)

Paikka oli kisapaikaksi suoraan sanottuna hirveä, betonimöhkäleen kolmannessa kerroksessa, jonne sitten piti kantaa kaikki häkit sun muut. Andy pelkäsi jo porraskuilua, ja hallissa haisi kammottavalle. Mukaan pakkaamalleni hikiliinalle tuli muuten runsaasti käyttöä.

Halli osoittautui Andylle melkein ylitsepääsemättömäksi. Se ei rauhoittunut ollenkaan, ja vielä kun rata alkoi kahdella kiihdyttävällä kyltillä (hyppy ja pyörähdys), peli oli viittä vaille menetetty. Haukkuminen oli radalla ehkä pahinta ikinä, ja muutenkin Andy oli vain vaivoin hallittavissa, se hyppi eikä oikein missään vaiheessa keskittynyt kunnolla. Hassuinta koko radalla oli meille vaikein tehtävä, istu - täyskäännös vasemmalle - istu: tästä ei sitten tullut minkäänlaisia vähennyksiä! Ainakin yksi liike meni nappiin, sekin on jo juhlan paikka!

Tulos ilmestyi nopeasti taululle, ja saldona oli 72 pistettä. Hyväksytyn raja on 70, joten ei kun bileet pystyyn ja mitali taskuun! Haukkumisesta lähti ennätykselliset 11 pistettä (kolmen pisteen hau-vähennyksiä tuli radalla kolme kertaa, ja lisäksi tuomari antoi vähennyksenä kokonaisvaikutuksesta haukkumisesta kaksi pistettä).

Nyt pidämme Andyn kanssa kisataukoa ja keskitymme tulevissa treeneissä rauhoittumiseen.  Ulkokisat ovat Andylle hallikisoja helpompia, joten toivottavasti Andy on kisakunnossa vielä ensi kesänä. Seuraavaksi Andy kisaa voittajaluokassa, jossa mukaan tulevat oikealla puolella suoritettavat liikkeet. Tässäkin riittää työsarkaa.

Dave joutui odottelemaan vuoroaan usemman tunnin, mutta ihan kivasti se oli hereillä omalla vuorollaan. Dave osaa kaikki alokasluokan radalla tarvittavat temput hyvin, mutta seuraamisen kanssa on murrosiän myötä tullut ongelmia. Nytkin sen täytyi muutama pölypallero käydä tarkistamassa, nuuhkaista ohimennessään omituista pylvästä ja olisipa se käynyt tervehtimässä mielellään tuomariakin...

Yksi piste lähti päin hyppäämisestä ja loput seuraamisen haahuilusta, jolloin talutin kiristyy ja kontrolli on vähän hukassa. Daven saldoksi tuli pisteitä 93 ja koulutustunnus RTK1. Avoimen luokan kisoja emme kuitenkaan kokeile, ennen kuin seuraaminen saadaan paremmalle tolalle.

Kotiin kurvattiin muuten Urjalan makeistukun kautta. :)

Ratatreeniä

Eilen Dave ja Petri pääsivät Janitan oppiin. Rata oli Davelle turhankin vaikea, ja sessiosta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Petrin omalla ohjaustyylillä Dave teki puhdasta rataa, mutta Janitan opeilla Dave alkoi ohitella esteitä ja sujahdella putkiin selän takaa. Ajoitus oli pahasti pielessä, kun olisi pitänyt ohjata seuraavalta esteeltä. Uuden oppiminen on vaikeaa!

Jos edes jotain jäisi takataskuun, Davella olisi paremmat eväät edetä omaa vauhtiaan, ei ohjaajan. Radalla tarvitaan kaasua, jarrua ja rattia, ja muistaakseni jalkojen piti näyttää tulevaan, käsien nykyiseen suoritukseen radalla. Siinä sitä onkin purtavaa.

Daven pujottelu on nyt vaiheessa, jossa kuusi keppiä sujuu hyvin. Purinalla eilen täysimittaisista kepeistä jäi ratasuorituksen yhteydessä viimeinen keppi kiertämättä.

Tällä hetkellä koirakon ratasuoritus näyttää tältä (kuvattu SDP:llä 30.9.):

Osaisko vai eikö osais, siinä vasta kysymys

Ehkä ei olisi pitänyt hehkuttaa. Se osaa kyllä pujotella, mutta koska se on koikkeri, se ei välttämättä tänään pujottele, koska halli on eri, koska ohjaaja jää taakse, koska se ei jaksakaan nyt keskittyä ja mitä näitä nyt on... Kujaa on taas levennetty ja lokakuun hyppykisat unohdettu. Katsotaan sitten marraskuussa, onhan tässä aikaa. Radalla Dave kulkee kivasti, vauhtia riittää ja esteiden ohituksia tapahtuu entistä harvemmin.

Koska Daven rally-tokotunnit olisivat osuneet TamSKissa päällekkäin agitunnin kanssa, päätin sen sijaan lähteä merta edemmäs kalaan. Aloitimme Koirakoutsissa alkeistokon. Paluu alkeisiin tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ensimmäisen tunnin teemana oli kontakti, ja siinä sivussa Dave sai käyttää päätään muutaman uuden tempun oppimiseksi. Kotiin se palasi väsyneenä ja kaikkensa antaneena. Kyllä tunnin aivotyöskentely aina päivän juoksemiset voittaa!

Toivottavasti parantuneesta kontaktista ja yhteistyöstä on apua ensi viikolla, kun lähdemme tavoittelemaan ensimmäistä koulutustunnusta Loimaalle asti. Uutta uskoa valoi uusi tokokouluttajamme, jonka mielestä Dave on "näitä helposti koulutettavia". Kerroin uutiset kotona Petrille. Voipi katsoa peiliin, jos ei se pujottelu kohta ota onnistuakseen aina ja joka kerta...

Läpimurto

Dave on oppinut pujottelemaan! Viittä vaille se jo olikin, mutta nyt mennään myös täysin suorat kepit. Videon pihakepit näyttävät sojottavan minne sattuu, mutta juuresta ne ovat suorat. On Dave pujotellut myös tallin oikeilla, suorilla kepeillä. Vielä ei vauhti päätä huimaa, mutta kiva on nähdä se, miten vauhti kiihtyy keppien loppua kohti. Kun varmuutta saadaan lisää, poika on valmis hyppyradoille.

Lopussa myös pari keinua. Edistystä silläkin saralla!

Because

Aika usein ihmetellään, miksi meillä pitää olla kolme koiraa. Kun kolmas tuli, kaksi edellistä kisasivat vielä täyttä vauhtia - ja itse asiassa kisaavat edelleen. Itsekin olen vähän sitä mieltä, että kaksi on hyvä määrä, kun ihmisellä on vain kaksi kättä jne.

Mutta kun. Tilaisuuden tullen tilaisuuteen on tartuttava. Remu treenasi joskus vuosikymmenen vaihteessa samassa ryhmässä erään Olli-koikkerin kanssa, joka oli rodultaan ihan uusi tuttavuus. Koikkeri kiehtoi rotuna, Olli ihastutti innollaan. Ollia ohjasi Outi, joka oli määrätietoinen ja järjesti agilitaajille mm. juoksu- ja ketteryysharjoituksia ilman koiraa.

Isä ja poika.

Treenikaverukset ovat pärjänneet kumpikin tavallaan. Remusta tuli FI AVA, mutta Ollista - Ollistapa tuli maailman huippu. Jo ennen kuin seuraava koira oli edes ajatuksissa, haaveilimme Ollin pennusta. Ja kun tilaisuus tuli, siihen tartuttiin. Tarvitseeko sitä kolmatta enää mitenkään selittää?

Dave ei ole Olli, Dave on Dave. Olli on MM3 FI AVA FI AVA-H EE AVA Bullbenz Kooi Olly Sade.

Onnea MM-kolmosille! It's all because of agility!

Daven pujottelu, osa 3

Kaikesta ihmetyksestäni huolimatta kujakeppimenetelmä näyttää toimivan. Ihan suorassa rivissä kepit eivät vielä ole, mutta paljon ei enää puutu.

Cavalierin sydän, osa 2

Remu odottelee Oivassa pääsyä sydänultraan.

Siitä on nyt melkein vuosi, kun Remu sai diagnoosin endokardioosi - vapaasti suomennettuna cavalierin sydän. Läppä vuotaa, sivuääni kuuluu. Sydänultra melkein vuosi sitten antoi toivoa, Remun sydän sykki vahvasti ja rauhallisesti, virtaamat olivat hyvät, ainoa vika oli läpän paksuuntumisen aiheuttama ohivuoto, joka kuului sivuäänenä luokkaa 3/6.

Sen jälkeen on eletty pelko takaraivossa. Mitä tapahtuu, kuinka nopeasti sydän sairastuu, nyt se ei halua juosta, onko sydän pettämässä, sen vauhti hiipuu, tähänkö tämä loppuu jne.

Tänään oli aika katsoa sydäntä tarkemmin uudelleen. Ultrassa näkyi edelleen vahva terve sydän, joka sykki rauhallisesti, ja mitään muutoksia vuoden takaiseen ei näkynyt. Läppä on edelleen paksuuntunut, eihän se siitä paranekaan, mutta paksuuntumaa ei ole tullut yhtään lisää, eikä sydämeen, kammoihin, eteiseen tai keuhkovaltimoon ole tullut muutoksia.

Remu on edelleen se kovakuntoinen cavalier, joka jaksaa juosta metsässä rusakoiden perässä kovaa, ja agilityradalla niin halutessaan. Kesäkisojen vauhdittomuutta saattaa selittää kuumuus, josta Remu ei ole koskaan saunan ulkopuolella pitänyt, mutta myös täydet anaalit, jotka nyt tyhjennettiin.

Painokin on pudonnut kisakaudella kilon. Remu <3

Yhtä vaille x 2

Tänään päivä kului rattoisasti Levekin rally-tokokisoissa. Andyn avoin luokka starttasi 12.30, ja kun Dave oli arvottu vasta myöhempään alokasryhmään klo 16, päätin käydä välillä kotona vaihtamassa koiria. Näin ei kummallekaan tulisi liian pitkää ja uuvuttavaa kisapäivää.

Andy oli täynnä virtaa heti kun tajusi että ollaan menossa kisaamaan. Haukkumista riitti, mutta vähitellen se rauhoittui ennen omaa vuoroaan. Harmi vaan, että radalla oli heti alussa hyppy, josta kierrokset nousivat uudestaan ja haukku vähän yltyi. Muuten Andy oli kyllä ihan super. Radalla oli kaksi vasemmalle käännöstä istumisten kanssa, ja niistäkin selvittiin kunnialla. Täyskäännöksessä vasemmalle loppuistuminen meni vinoon, mutta en lähtenyt sitä uusimaan, koska liike on Andylle todella vaikea. Ratkaisu oli oikea, sillä vinoudesta lähti vain yksi piste. Juoksuosuudesta lähti kaksi pistettä kontrollimenetyksinä (juostessa Andy innostuu aina hyppimään), ja haukkumisesta lähti kolme. Lisäksi haukkuminen vaikutti kokonaisvaikutukseen kolmen pisteen vähennyksinä. Yhteensä pisteitä meille ihan huiput 91! Yksi tulos puuttuu enää seuraavasta koulutustunnuksesta. :)

Dave saapui kisapaikalle huomattavasti hillitymmin, ja yritin nostaa sen kierroksia revittämällä lelua. Homma sujuikin hienosti aina siihen asti, kun siirryimme radalle. Jostain syystä Daven seuraaminen tökkii tällä hetkellä pahasti: se siirtyy pikku hiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi, ja alkaa sitten vielä jätättää. Jouduin tekemään kovasti töitä, että sain sen siirtymään kyltiltä toiselle. Kaikki tehtävät sujuivat hyvin, nehän Dave osaa, joskin nekin sujuivat normaalia hitaammin. Esimerkiksi maahanmeno vaati useita käskyjä, kun yleensä Dave heittää makuulle todella nopeasti. Joku ongelma tässä selvästi on, ainakin seuruuta täytyy alkaa treenata täsmällisemmin ja huomattavasti enemmän. Kisamaisia treenejä tarvittaisiin myös enemmän. Tosiasiassahan Dave ei ole nyt treenannut missään vähän aikaan, paitsi omalla kotipihalla ihan lyhyissä pätkissä. Pisteitä Daven esityksestä tuli yhteensä 95, ja siltäkin puuttuu vain yksi tulos ensimmäisestä koularista. :)

Kisapaikalla oli myös kuvaaja, joten saimme kivoja kuvamuistoja tapahtumasta.

Juoksukilpailu koikkerin kanssa

Juoksupuomi-projekti on hyvässä vauhdissa. Viimeisten treenien jälkeen ohjaaja huokasi, että sitä saa mitä tilaa. Muistaakseni tilauksessa oli aikanaan vauhdikas koira. :)

Projektityöläisen kesäpuuhat

Kujakeppiprojekti on jatkunut vaihtelevasti. Välillä kujaa on jouduttu leventämään, välillä on päästy kaventamaan. Vauhtia on mukavasti, joten vakaa usko on siihen, keppiprojekti saadaan vietyä loppuun kiitettävin arvosanoin.

Keinu on suurempi murheenkryyni, sen kanssa tulee heti takapakkia, jos yhtään kiirehditään liikaa. Dave on herkkä sielu, joten keinun kanssa yritetään edetä maltilla. Päädyimme hankkimaan omaan pihaan kisakelpoisen keinun, ainahan sen voi sitten myydä jossain vaiheessa eteen päin. Todennäköisesti keinutreeniä tarvitaan kuitenkin vielä pitkään.

Dave tykkää treenata omassa pihassa ja toki muuallakin. Nyt kesällä on pidetty pihaovea auki kaiket päivät, ja Dave yrittää monta kerta päivässä houkutella Petriä pihalle. Illan viilentyessä sen toive on sitten lopulta toteutettu.

Me ollaan melkein mestareita - sankareita nyt ainakin!

Niin kävi kuin ennakkoon ounastelinkin. Andy oli Porissa Remua nopeampi, se jaksaa aina vetää asenteella! Remu sen sijaan vaikutti kyllästyneeltä, tai ainakin se oli kuumissaan, kumpi sitten onkaan oikea selitys.

Porissa kisattiin siis tämän vuoden cavalierien agilitymestaruuksista. Karsintaratana toimi Heidi Viitaniemen tuomaroima agilityrata. Kaikki kontaktit onnistuivat, ja Andy kipitti kaikista cavaliereista parhaiten - luokan kokonaistuloksissakin se oli hienosti neljäs. Remu teki myös nollan, joskin yliaikaisen. Tulokset riittivät epäviralliseen finaaliin, joka tällä kertaa oli sekin poikkeuksellisesti agilityrata, tuomarina Petteri Kerminen.

Finaalissakin pojat tekivät nollat, ja helpolla radalla Remukin pääsi parempaan vauhtiin. Andy oli silti nopeampi, mutta hävisi Mellille ja Riitta Haaraselle. Onnea paremmille! Andy sijoittui lopulta toiseksi ja Remu kolmanneksi. Näitä sijoituksia meiltä löytyykin jo ennestään - Andy on ollut kerran aiemminkin kakkonen, ja Remulla on plakkarissa sekä toinen, kolmas että neljäs tila...

Remun finaalirata.

 Andyn finaalirata.

 

Palkintojenjaossa ja kisojen jälkeen nähtiin taas melkoinen Andy-show. Yhtäkkiä tajusin selvästi, että Andy on väsyessään kuin pikkupoika - se alkaa känkkäränkkäillä ihan niin kuin pienet lapset. Tokihan päivä oli pitkä ja kuuma, ja Andy vielä veti koko päivän kovilla kierroksilla. Nyt ladataankin taas akkuja (että jaksetaan taas riekkua...)

Projektina kepit

Koiran kouluttaminen agilitykoiraksi ei ole helppoa. Tieto lisää tuskaa, joten kolmannen koiran kohdalla on oltu jo todella sormi suussa. Juoksu- vai pysäytyskontaktit? Houkuttelu, verkot, ohjurit, vinokepit vai kujakepit pujottelussa? Entäs keinu sitten? Miten saada koira juoksemaan täysillä päähän asti, ennakoimatta keinahdusta?

Daven koulutus on sujunut hitaasti, koska on ollut niin vaikeaa tehdä päätöksiä (jotka voisivat sitä paitsi olla vääriä). Niinpä Daven kanssa on keskitytty lähestulkoon ensimmäiset puolitoista vuotta juoksemiseen, kääntymiseen ja ohjaukseen. Luultavasti viisas ratkaisu tämäkin.

Nyt, lopultakin, käynnissä ovat niin keppi-, juoksupuomi kuin keinuprojektikin. Puomia opetellaan nykytrendin mukaisesti juoksupuomina. Harjoitukset ovat vasta alussa, samoin kuin keinunkin kanssa.

Pujottelussa kokeiltiin ensin houkuttelua, onhan jotkut huippukoiratkin opetettu näin - Andystä ja Remusta nyt puhumattakaan. Aika pian mieli kuitenkin muuttui, joten toivotaan, että kujakepit ovat Davelle oikea ratkaisu. Niillä suoritus saadaan parhaimmillaan itsenäiseksi ja vauhdikkaaksi.

Pojat kesäterässä

Viime viikonloppui kului Klagin kisoissa Kokkolassa. Perjantaina oli matkapäivä, lauantaina pojilla oli pari starttia ja sunnuntaina Andyllä yksi ja Remulla kaksi starttia. Sää oli helteinen ja koko kolmikko jokseenkin kesäterässä.

Muutama nolla kuitenkin tarttui tuliaisiksi, mutta vauhti oli niin hukassa, ettei sijoituksia kannata edes mainita. Innokkaimmin lämppäesteillä viihtyi Dave, joka pääsi myös onnekseen kiertelemään puita. Kerran lenkitin koko kolmikon lämppäesteiden vierestä, ja Dave aloitti jo innokkaan haukun.

Koska kisapoikien into ja vauhti tuntuu olevan kadoksissa, hautasimme agipitsi-suunnitelmat ja suuntaamme seuraavan kerran vasta kolmen viikon päästä Poriin, cavalierien agilitymestaruuskisoihin. Ovathan nuo kesälomansa ansainneet.

Andyn aginolla lauantaina.

Remun hyppynolla sunnuntaina.

Agirotua tuutin täydeltä

Kesä alkoi sopivasti uudelleen agirodun kunniaksi, ja majapaikkamme paras puoli aseman seudulla oli koirien uimaranta. Asemalla oli muutenkin rauhallista junien huminaa lukuunottamatta, joten saimme nukkua hyvät yöunet.

Se olikin tarpeen, kisapäivät olivat pitkiä ja uuvuttavia, vaikka ohjelma oli ns. kevennetty. Ei tasoituskilpailua, ei cavalierjoukkuetta, ja SM-karsintaradan lisäksi kv-rata vain Remulle.

Karsinnan rataantutustuminen oli inhottavasti lauantaina jo klo 7.30, joten herätys oli heti kuuden jälkeen. Andyhän on aina valmis, kun on agilitystä kyse, mutta Remu ei tuntunut heränneen ollenkaan. Karsintarata oli sen verran hankala, että Andy selvitti tiensä finaaliin jopa viidellä virhepisteellä, jotka se keräsi loikkaamalla puomin kontaktin "upeasti".

Remun karsintarataa ei viitsi tähän edes laittaa, se mm. jätti kepit kesken ja muutenkin melkein käveli radan läpi.

Finaalissa Andyllä oli jo vähän puhti pois varmaan helteestäkin johtuen, ja TAAS se loikkasi sen perhanan kontaktin.

Tänä vuonna sijoitus oli reilun sadan joukossa 20. Ihan kelpo suoritus veteraanille.

Remu oli jo vähän vikkelämpi kv-radalla, mutta sekin sitten erehtyi loikkaamaan puomin kontaktin. Se tuntuikin olevan poikien teemana tänä vuonna agirodussa.

Sunnuntaina tulessa oli junioriosasto - Suvi nuorten avo-SM-radalla Remun kanssa ja Dave koikkereiden möllijoukkueessa. Suvi sai Remun tekemään täydellisen puomin, mutta kepeille vienti vähän epäonnistui. Suvi on mennyt enemmän Andyn kanssa, joka osaa ottaa ensimmäisen välin melkein mistä suunnasta tahansa. Vitosella Suvi sijoittui kuitenkin hienosti neljänneksi haastavalla radalla.

Daven debyytti agilityradoilla sujui jokseenkin davemaisesti. Se juoksenteli sinne tänne, lähinnä ohi esteiden, mutta hyvällä vauhdilla ja iloisesti. Tekemisen riemu onkin se asia, johon Daven kanssa on yritetty kiinnittää huomiota. Oli kiva nähdä, että tungoksesta ja metelistä huolimatta Dave oli oma iloinen itsensä. Joukkueen lopullinen sijoitus oli 10. Mutta tässä kisassa tärkeintä olikin osanotto!

Tarkkana kuin porkk...dave!

Daven ukkostreenit

Kesäloman kunniaksi menin kuvaamaan Daven torstaitreenit, joita vetää Katja Ojansivu. Päivä oli kaunis vielä lämppälenkillä, mutta radanrakennusvaiheessa taivas repesi, ukkonen jylisi ja salamoita riitti. Dave pysyi rauhallisena, kun namitin sitä jokaisen jättijyrähdyksen jälkeen. Pahin rankkasadekuuro vietettiin kontissa, mutta pieni sade ei tietysti haittaa ketään...

Suurennuslasin alla

Havahduin juuri siihen, että blogia on kohta käyty katsomassa 20 000 kertaa! Ihan käsittämätöntä, että meidän touhumme voivat kiinnostaa yhtään ketään, saati sitten tuollaista joukkoa ihmisiä... Pakko oli  käydä kurkistamassa, mistä meitä oikein klikataan.

Tilastot kertovat, että eniten lukijoita on kerännyt postaus cavalierin sydämestä eli Remun sivuäänidiagnoosista. Sen valossa cavalierharrastajien osuus lukijoista taitaa olla edelleen suurin. Toisaalta liikenteen lähteissä on kärjessä kolme kooikersivustoa - Miko, Aia ja Loki, joten Dave-koikkeri taitaa kerätä uteliaita videoiden ja päivitysten ääreen myös hyvin. Daven omaa sivua on myös avattu eniten, seuraavana tulee Andy ja perää pitää Remu. Tulossivuista katsotuin on Remun agilitytuloslistaus.

Hakusanalistauksesta ei löydy yllätyksiä. Sivustoa haetaan osoitteella, mutta myös hauilla "andy dave remu", "andy ja remu" sekä "andy remu dave". Joku raukka on osunut sivustolle myös hakiessaan tietoa cavalierien terrieristä... Mikä lienee?

Maalistaus aiheuttaa eniten hämmennystä. Miksi meillä on seuraajia Venäjällä, Saksassa ja USAssa? Muita listalla näkyviä maita ovat mm. Alankomaat, Viro, Itävalta, Ukraina ja Ruotsi. Maailma on pieni, ja ehkä tamperelaiset reissaavat erityisen paljon?

Treenirintamalla mietitään parhaillaan syksyn kuvioita. Andy ei todennäköisesti enää jatka rally-tokon valkkuryhmässä, mutta sen kanssa jatketaan toki kisailua ja haetaan RTK2-koularia. Daven rally-tokon jatko on mietinnässä, joku ryhmä varmaan tarvittaisiin, kun emäntä on niin laiska treenaaja. Haaveena olisi myös agilityryhmäpaikka Remun tai Andyn kanssa, siis minulle, sillä isäntä aikoo panostaa ensi syksystä alkaen täysillä Daven agilityuraan. Kesälomalla olisi tarkoitus kokeilla, kannattaako tuota edes miettiä yhtään pidemmälle, vai keskittyä pelkkään rally-tokoon.

Muuten meille kuuluu hyvää. Daven pentuajan loppuminen ja Andyn sterilointi ovat rentouttaneet koko lauman, ja leikkihetkiä nähdään aiempaa enemmän ja vaihtelevin kokoonpanoin. Daven kesyttäminen on onnistunut niin hyvin, että sen voi vaikka kopata syliinsä, eikä se karkaa minnekään. Andy puolestaan on steriloinnin jälkeen palannut ikään kuin nuoruuden päiviinsä: se jaksaa lenkkeillä entiseen malliin ja on selvästi hyväntuulisempi kuin aiemmin. Vanheneminen näkyy Andyssä aiempaa suurempana unentarpeena, mutta muuten se on kuin nuori poika. Remukin on nuortunut viime aikoina, se leikkii taas innokkaasti ja on kaikin puolin aktiivisempi kuin pitkään aikaan. Sydän ei näytä vielä vaivaavan mitenkään, mutta kesäkauden jälkeen tarkistetaan sen kunto ultrassa varmuuden vuoksi.

Kesän kisakalenteri täyttyy kovaa vauhtia: agirotu, Klag ja agipitsi nyt ainakin. Mitä sitä ihminen lomallaan muuta tekisi kuin kiertäisi koiramaisissa kisoissa ja harrastuksissa?!


 

Virallisia tuloksia

Nyt on sitten korkattu viralliset kisat rally-tokossa sekä Andyn että Daven kanssa. Andy sai jatkaa kisaamista avoimessa luokassa, ja Dave aloitti tietenkin alusta, koska ei ehtinyt kisaamaan ennen lajin virallistumista.

Päivä oli pitkä ja uuvuttava, kun ensin talkoiltiin aamukahdeksasta lähtien. Koirien kuljetuspalvelu toimi kuitenkin hyvin, ja Andy tuotiin kisapaikalle sopivasti puoliltapäivin. Jostain syystä jännitin ihan hirveästi, mikä näkyy kisaradassa hyvin siinä, etten luota Andyn seuraamiseen yhtään. Kuljen itsekin ihan vinossa, kun yritän varmistaa, että Andy varmasti tulee mukana.

Andy suoriutui radasta hienosti, pahin nuuskimisvaihe on ilmeisesti jäänyt leikkauspöydälle. Haukkumista kastrointi ei ole hillinnyt, mutta aika hyvin se pysyi kurissa. Vasta lopun juoksuosuudella haukku yltyi liiaksi. Yhteensä haukkumisesta lähti 6 pistettä, 2 x 3 pistettä. 1 piste lähti kyltiltä neljä (puutteellinen yhteistyö) ja täysi kymppi takapään käyttöä mittaavasta tehtävästä kyltiltä 11 (täysin eriaikaan suoritettu tehtävä). Yhteensä pisteitä tuli 83, eli kirkkaasti hyväksytty. Hyvä Andy!

Kuljetuspalvelu haki Andyn ja toi Daven iltapäivällä kolmelta. Pitkä päivä oli jo taittanut suurimmalta jännitykseltä terän ja Dave oli hyvin kuulolla. Uusi, vastahankittu ongelma näkyi kuitenkin radalla selvästi, nimittäin maan nuuskiminen. Tallin matto on täynnä hyviä hajuja, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet Davea yhtään, mutta viime viikkoina tilanne on muuttunut.

Nuuskimisesta lähti 7 pistettä epätarkasti suoritettuina tehtävinä ja puutteellisena yhteistyönä. Kaikki tehtävät tuli kuitenkin suoritettua niinkuin Dave ne osaa. Loppuradalla Dave teki myös vakitemppunsa, antautui rapsuttamaan kaikessa rauhassa. Tämän se on kuitenkin tehnyt niin monta kertaa, että olin varautunut siihen. Yhtään ylimääräistä istumista ei tullut, koska rapsutus alkoi edessä istuessa, missä pitikin istua. Heti kun kutinat oli hoidettu, jatkoin liikettä eli otin Daven vasemmalta sivulle ja liikkeelle. Pisteitä Dave sai yhteensä 93, ja kotona alkoi heti kisakalenterin katselu entistä innokkaammin.

 Kiitos kaverit tsempeistä, niistä oli apua!

Dave on ihan super

Se ei osaa vielä pujotella eikä se tykkää keinusta. Puomia ei kai ole menty korkeana koskaan. Mutta hiljaa hyvä tulee. Dave on ihan super. ♥

Juhannusaksat

Asuntoauton innoittamana ilmoittauduttiin ekaa kertaa juhannuskisoihin Kaarinaan. Paikan vaihdos Tuorlasta Tsaun kentälle ei meitä harmittanut, kun ei ollut vertailukohtia aiempiin vuosiin. Pelkkää plussaa oli se, että suurin osa aiempien vuosien kisaajista jäi pois, joten kisaajia oli vähän, vain parisenkymmentä per säkäluokka.

Molemmille pojille oli perjantaina ohjelmassa kaksi starttia, ja Remulle vielä lauantaina kaksi. Andy sai huilata lauantain, mitä se nyt stressaamiseltaan ehti... Yön vietimme Tuorlassa, jossa oli hiljaista ja rauhallista. Meillä oli jopa oma juhannussauna!

Kisoista jäi kahdenlaiset tunnelmat. Toisalta perjantaina molemmat pojat ylsivät palkintopallille, toisaalta Remun jähmeä vauhti herätti mietteitä. Onko se jo parhaat päivänsä nähnyt?

A-rata perjantaina sujui Andyltä mallikkaasti, ja se sijoittui nollalla viidenneksi. Remun vuorolla ohjaaja unohti radan kun ajautui vähän väärään paikkaan, tästä vitonen, eikä päästy vertailemaan poikien aikoja.

Andyn A-rata.

Remun A-rata.

Ykkönen, kakkonen ja kolmonen palkintopallilla.

B-rata oli Minna Räsäsen käsialaa, ja niin vaikea hyppyrata, että nollat jäivät kaikissa kokoluokissa vähiin. Koukerot olivat nopeille koirille liikaa, joten Andy nousi nollaradalla toiseksi ja Remu kolmanneksi. Molemmille tuli vähän yliaikaa.

Andyn paras sijoitus hyppyradalla ikinä, 2.

Remu oli hypärillä heti Andyn jälkeen kolmas.

Lauantai alkoi Anne Saviojan agiradalla, joka sujui Remulta jähmeästi, ja lopusta vielä vitonen puomin kontaktin loikkauksesta. Etenemä jäi todella vaisuksi, vaikka radalla takaakiertoja olikin.

Hyppyrata olikin sitten Leena Rantamäki-Lahtisen suunnittelema juoksurata. Tässä Remukin pääsi jo yli neljä metriä sekunnissa, mutta nopeampikin se on joskus ollut.

C-radalla kontaktivirhe ja yliaikaa.

D-rata oli kunnon juoksukisa.

Dave oli taas maailman paras kisaturisti. Lämppäesteitä oli niin mukavasti, että sekin pääsi välillä aksaamaan.

Kisaamisen lomassa ehdimme myös ihastella Littoisten rantamaisemia.

Andy ja Remu kävivät tervehtimässä Tuorlan lampaat.
Dave ei ihan uskaltanut nenäetäisyydelle.

Andyn kotimatka.

Ei kerrottavaa jälkipolville

Agilityn SM-kisoista ei tänä vuonna jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Joukkueradalla cavalierjoukkue hylkääntyi: Remu aloitti pudottamalla riman ja loikkaamalla puomin kontaktin eli tulokseksi tuli kymppi. Sitten joukkuekaverit hyllyttivät, ja ankkurina Andy otti vitosen hukkaamalla keppien aloituksen.

Karsintaradalla Andy oli ohjautumassa väärälle esteelle, ja joutui sitten niin huonoon kulmaan, että rysäytti yhden hypyn päälle. Etenemä oli tasan 4 m/s, mikä ei olisi riittänyt edes nollalla finaaliin. Remu puolestaan ei löytänyt keppien aloitusta, ja sen jälkeen rata levisikin kuin ne jokisen kuuluisat eväät.

Todennäköisesti kisat olivat Andyn viimeiset arvokisat, eikä Remunkaan kisaura enää pitkään jatkune. Se puurtaa omaa vauhtiaan, eikä mikään saa sitä kisaradalla innostumaan enempää. Syksyllä kummallekaan ei varmaan enää ryhmäpaikkaa oteta, joten alkaa olla Daven vuoro...

Maailman laiskin treenaaja

Tunnustan, olen varmaan maailman laiskin treenaaja. Todennäköisesti siksi ilmoittaudun aina välillä kisoihin, koska sitten on ihan pakko. Andyn kohdalla treenaamattomuudesta on tullut jo tapa - joskus ja jouluna ja ennen kisoja. Niin ja valkkuryhmän treeneissä. Olen perustellut tätä itselleni sillä, että koira ei kestä toistoja. Ja Andy oikeasti väsähtää ja kyllästyy helposti. Enkä toisaalta tahdo nostaa sen kierroksia nollasta tuhanteen liian usein, ettei se stressaannu.

Onneksi rally-tokon valkkuryhmässä on nyt sellaisia päällepäsmäreitä, jotka laittavat tällaisetkin laiskurit kuriin. No en aio sentään ruveta joka päivä treenaamaan, joku roti sentään... Sen sijaan voisin ryhdistäytyä ja miettiä Andyn kehityskohteita. Kummasti asiat menevät päässä sekaisin, kun treenaa kahden vähän eritasoisen koiran kanssa.

Daven kanssa on tullut nyt treenailtua jopa kotona, kisat nimittäin ovat jo parin viikon päästä. Makuuhuoneessa on peruuteltu sängyn ja kaapin välissä, ja yhden onnistuneen seisomistreenin jälkeen on jouduttu palaamaan takaisin istu-maahan ja seiso-maahan -treeneihin. Kummasti alkoi koikkeripoika tarjota kaikkeen seisomista, jos palkan tosiaan voi saada niinkin helposti! Ohjatusti treenaamme nyt kesällä kerran viikossa.

Daven vahvuutena on takapään käyttö, se pyörii hienosti paikallaan molempiin suuntiin ja toimii hyvin hienovaraisilla kädenliikkeillä. Viime aikoina Daven motivaation kanssa on joutunut vähän työskentelemään. Junnumurkku on keksinyt, ettei aina tarvitse tehdä mitä emäntä haluaa.Silloin se ottaa etäisyyttä ja alkaa hidastella.

Andy on helposti ohjattavissa äänellä, ja onneksi äänenkäyttö onkin sallittua rally-tokossa. Itse vaan unohdun monesti tunkemaan sille namia suuhun ja unohdan äänellä palkkaamisen. Tätä täytyy taas muistaa treenata.

Valkkuryhmässä treenataan joka toinen kerta rataa Tallilla ja joka toinen kerta tekniikkaa vaihtelevissa paikoissa.
Tässä on vuorossa Hakametsä. Lämmin kesäilta vähän hyydytti karvaisia.

Daven alokasluokan kisadebyytti ja Andyn avoin esiintyminen tapahtuvat TamSKin ekoissa virallisissa rally-tokokisoissa 28.6. Vielä on siis aikaa korjata virheitä, vahvistaa opittua (ja hankkia uusia ongelmia)...

Sitä ennen juostaan agilityn SM-kisat. Saapa nähdä, jäävätkö nämä veteraanin viimeisiksi arvokisoiksi. Nyt neljännellä kerralla Andyllä on kunnia toimia Cavalieryhdistyksen kautta aikojen ensimmäisen SM-joukkueen ankkurina. Remu ei mahtunut tänä vuonna TamSKin joukkueeseen, joten sekin edustaa tänä vuonna kirjainhirviöyhdistelmällä SCKCSY ry.

Viime vuoden ässämmissä tavoitteet toteutuivat, kun molemmat pojat juoksivat yksilöissä finaaliin ja Andy jopa sijoittui kahdenkympin sakkiin. Avoimissa potti sitten räjähti, kun Andy voitti hopeaa. Tälle vuodelle voisi ehkä toivoa onnistumista myös Remulle, ihan siellä finaalissa asti. Joukkuekisaan ei arvaa tavoitteita asettaa, siellä yllätykset ovat aina mahdollisia, niin kuin Remun ensimmäisistä arvokisoista aikanaan tuoma hopea osoittaa. Jännä viikonloppu tulossa joka tapauksessa, kävi miten kävi!

Tästä hopeajuhlasta on jo kolme vuotta.

Ladakin voittaa joskus!

Sokea kanakin jyvän löytää, ja puolihidas/nopea cavalier voi voittaa agilitykisan - ehkä noin joka neljäs vuosi...

Tällainen outo sattumus kohtasi Nokialla, jossa sentään oli mukana jokunen huippukin. Remu paahtoi sitä itselleen omaa vauhtia, teki puhdasta rataa, ja nollien pienestä määrästä arvelimme sen saattavan yltää jopa palkintopallille. Niinhän se ylsikin, ihan sinne ykköspallille saakka! Remu on ollut lukuisia kertoja kakkosena ja kolmosena, mutta ykkönen se on ollut kolmosluokassa vain kerran tätä ennen. Sen voitto vaatii muilta epäonnistumista. Mutta silti - tänään Remu oli paras. Mahdollisuudethan ovat samat kaikilla.

 Lada kaasuttaa voittoon, kun muut häseltävät.

Hyppyradalla Remu varmisteli tuplanollan, viidennen tälle kisakaudelle. Etenemä neljä m/s ja sijoitus se normaali kuudes. :)

Andy vietti Nokialla 8-vuotispäiviään. Se keskittyi pitämään hauskaa ja häseltämään. Katkaisi mm. hihnansa ennen ensimmäistäkään starttia... Ekalla agilityradalla sen piti myös palata vanhoihin ikiaikaisiin tapoihinsa ja bongata kuvaaja kesken radan. Hetken nuuskuttelutuokion jälkeen matka jatkui puhtaasti, mutta yliaikaahan tuosta tuli. Hyppyrata oli muuten puhdas, mutta yksi rima putosi.

Andy bongaa tutun.