sunnuntai 25. lokakuuta 2015

37. kerta toden sanoi

Kisa-aamu alkoi vähän huonosti, kun manageri epähuomiossa meni ruokkimaan myös kisakoiran. Syytän tästä TamSK-hallin K18-avajaisia. Ekalla agiradalla Dave (tai kartturi) ei oikein ollutkaan hereillä: toisen hypyn kierto, A:n loikka, ja loppusuoralta lopulta HYL, kun mentiin vauhdilla muurin ohi maaliin.

Toinen rata oli Minna Räsäsen taattua laatua. Hankalia putkihässäköitä ja A peräti kahteen kertaan. Näytti niin hankalalta, että manageri melkein jo alkoi selailla lisää ykkösten kisoja kalenterista. Tältä radalta sitten kuitenkin se nolla, voitto, luva nro 3 ja koristeeksi kakun päälle serti!


tiistai 20. lokakuuta 2015

Sertijahdissa

Sitä kuuluisaa viimeistä nollaa on nyt metsästetty jokusista kisoista, ja voi että se voi olla lähellä, mutta silti niin kaukana. Lahdessa agiratoja oli ykkösille kaksi, mutta Dave (tai kartturi) ei ollut iskussa. Tuloksena oli 10 ja HYL.

Viime sunnuntain TamSKin kisoissa agiratoja oli peräti kolme, ja lisäksi bonuksena hyppyrata, ja Dave vetäisi kaikilta agiradoilta vitosen. Kielto, A:n kontakti, kielto. Hyppyradalta tietty komea nolla ja voitto kaupan päälle. Hienoa oli huomata, että kuuden tunnin kisapäivän jälkeen viimeisellä radalla ei ollut merkkiäkään väsymyksestä tai herpaantumisesta.

Dave on hyvin herkästi ohjautuva koira, ja nopeasti reagoivana siinä kyllä riittää ohjaajalle haastetta. Nopea koira ei ole helppo, mutta kyllä se vaan niin hyvältä tuntuu, kun aina joskus tulee se täydellinen onnistuminen. Ja tulee se sertikin sieltä vielä. Sitä odotellessa nautitaan matkasta ja jahdista.

B-rata, tulos 5 ja toinen sija.